Elämästä ei jäädä eläkkeelle

Usein kuulee, että ikä on vain numero ja että se ei aiheuta toimenpiteitä. Eläkeikää lähestyttäessä kannattaa kuitenkin asettaa johonkin kohtaan pysäkki, jossa pysähdytään tarkastelemaan elämäntilannetta kokonaisvaltaisesti.

Työuran viimeisinä vuosina on tärkeää tunnistaa henkilöt, jotka ovat riskissä terveys- ja hyvinvointikäyttäytymisen osalta. Riskien tunnistamisen myötä pystytään tukemaan eläköityvien terveyttä, hyvinvointia ja mielenterveyttä, jotta he pysyvät työkykyisiä työuransa loppuun saakka.

Tämän myötä myös terveys- ja hyvinvointierot kaventuvat, mikä myötävaikuttaa organisaatioiden työhyvinvointiin sekä mahdollistaa työurien pidentämisen.

Konkarit

Mintissä-hankkeen Konkarit-hyvinvointiryhmään osallistui yli 54-vuotiaita työntekijöitä Savonlinnan kaupungilta, Itä-Savon sairaanhoitopiiristä (1.1.2023 alkaen Etelä-Savon hyvinvointialue) ja Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto Samiedusta.

Hyvinvointivalmennuksessa toteutettiin juuri tälle ikäryhmälle kohdennettuja toimenpiteitä hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja kohentamiseksi. Toimenpiteet painottuvat työuran viimeisiin vuosiin, ja hankkeessa syntynyttä toimintamallia työyhteisöt voivat jatkossa hyödyntää joko itsenäisesti tai palveluntuottajan avulla.

Hyvinvointivalmennuskokonaisuuksia toteutettiin neljä kappaletta, joista jokainen kesti yhteensä 3–4 kuukautta.  Valmennuksista kaksi ensimmäistä olivat samankaltaisia, ja niistä saatujen palautteiden perusteella muokattiin seuraavien kahden valmennuksen toteutusta ja sisältöä.

Hyvinvointivalmennukset

Konkarit-valmennukset käynnistyivät hyvinvointimittauksilla- ja kartoituksilla (haastattelut ja sähköinen alkukysely). Vapaaehtoiset mittaukset sisälsivät kehonkoostumuksen, vyötärönympärys- sekä Fibion-mittaukset.

Konkarit saivat mittaustuloksista yhteenvedot itselleen. Niiden pohjalta jokainen Konkari laati valmennukselle omat henkilökohtaiset tavoitteet, joista oli mahdollisuus keskustella asiantuntijoiden kanssa.

Valmennus koostui viidestä tapaamisesta. Tapaamisten aiheina olivat arkiliikkuminen, ravitsemus, uni ja palautuminen sekä mielen hyvinvointi. Tämän lisäksi käytiin yhdessä kuntosalilla, sauvakävelemässä sekä tutustuttiin joogaan. Vertaistuki ja kokemusten jakaminen samassa elämäntilanteessa olevien kesken oli tapaamisissa vahvasti läsnä.

Alussa toteutetut hyvinvointimittaukset toistettiin valmennuksen lopuksi kaikille halukkaille. Hyvinvointivalmennuksen päätteeksi toteutettiin loppukysely, jonka perusteella arvioitiin tavoitteiden toteutumista sekä yksilötasolla että ryhmätasolla ja yleisesti.

Konkarit kertoivat saaneensa hyvinvointivalmennuksesta keinoja ja kannustusta liikuntaan sekä elämänhallintaan ja työssä jaksamiseen. Hyvinvointimittauksiin suhtauduttiin eri tavoin – toisille ne toimivat kannustajina, toiset kokivat niiden heikentävän motivaatiota, koska tulokset olivat lannistavia erityisesti loppumittausten osalta.

Osa ei osallistunut loppumittauksiin lainkaan. Syinä tähän olivat muun muassa kokemus siitä, ettei ollut syystä tai toisesta pystynyt panostamaan tavoitteiksi asetettuihin muutoksiin, muutokset eivät olleet riittäviä ja osa oli estynyt tulemaan paikalle mittausajankohtana.

Osaksi ikäohjelmia

Hyvinvointivalmennuksesta saadun palautteen ja tulosten perusteella voidaan sanoa, että kyseisen kaltaiselle toiminnalle on tilausta. Osalla mukana olleiden Konkareiden työpaikoista on käytössä ikäohjelma, mutta se ei sisällä nyt toteutetun hyvinvointivalmennuksen kaltaisia elementtejä. Ikäohjelmat pitävät usein sisällään yksilöiden hyvinvointia tukevia toimia, mutta vertaistuen hyödyntäminen on vielä vähäistä.

Valmennukselliset ja vertaistuelliset toimenpiteet edesauttavat eläkeikää lähestyvien työhyvinvointia ja työkykyä. Voisivatko ne tulla osaksi ikäohjelmia samalla tavalla kuin tämän konkarin elämäntapamuutos, jota hän kuvaili seuraavasti:

”Mutta kaikki tämä on tullut luonnolliseksi osaksi elämää, ei pakolliseksi suorittamiseksi.”