Juho Lehtola (vas.), Arttu Hietala ja Milla Piirainen haluavat verkostoitua ja saada toisten yrittäjien seuraa.

Pieksämäellä rakennetaan yrittäjäyhteisöä

07.03.2018

Yrittäjäyhteisö toimii Pieksämäen torin laidalla, Latomon 3. kerroksessa, ja se on avoin kaikille seudun yrittäjille ja yritystoimintaa harkitseville. Tällä hetkellä yhteisössä on mukana 21 yritystä, ja mukaan tulee koko ajan lisää yrittäjiä.

Yrittäjäyhteisöä kehitetään vuosien 2017 ja 2018 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun hallinnoiman hankkeen avulla, jonka jälkeen yhteisö voi jatkaa toimintaansa itsenäisenä. Yhteisön kehittämistä hankevaiheessa tukevat ja rahoittavat Xamkin lisäksi Pieksämäen kaupungin yrityspalvelut ja Pieksämäen yrittäjät ry. Yhteistyötä tehdään niin paikallisten yritysten, oppilaitosten kuin te-toimistonkin kanssa.

Yrittäjille ja yritystoimintaa harkitseville järjestetään myös erilaisia tilaisuuksia, valmennuksia ja työpajoja sekä yksilöllistä neuvontaa tarpeen mukaan.

Huikee Designilla, Räikeellä ja Noppa Cleanilla on paljon yhteistä

Pieksämäkeläiset Juho Lehtola ja Milla Piirainen ovat olleet mukana viime kesästä saakka. Arttu Hietala on yhteisön uusin ja myös nuorin yrittäjä.

Juhon yrityksen Räikee Oy:n tärkeimmät palvelut ovat graafinen suunnittelu ja nettisivujen toteuttaminen. Useimmiten Räikeen asiakkaat ovat yrityksiä, jotka tilaavat yritysilmeen, esitteiden ja muun markkinointimateriaalin sekä nettisivujen ja verkkokauppojen suunnittelua.

Artun yritys Noppa Clean Oy on aidosti nuorten kehittämä yritys, sillä Arttukin on vasta 19-vuotias. Noppa Clean Oy tekee auton sisäpuhdistuksia asiakkaille parkkihalleissa, erilaisissa tapahtumissa ja yrityksille tilauksesta. Noppa Clean on tarjonnut koko syksyn ajan palveluitaan Mikkelin Jukureiden kotipeleissä, ja tällä hetkellä yrityksessä ollaan lanseeraamassa auton sisäpuhdistuksesta uutta palvelutuotetta, jonka esimerkiksi yrityksen johto voisi ostaa omille työntekijöilleen osoittaakseen kiitosta hyvin tehdystä työstä.

Millan yrittäjäpolku on alkanut ystävän kanssa. Koska he molemmat ovat kiinnostuneita kodin sisustamisesta ja itse tekemisestä, päättivät he lähteä kokeilemaan, millaista olisi tehdä itse kortteja ja julisteita, jotka sopivat niin kodin sisustukseen kuin lahjoiksi. Syntyi Huikee Design.

Yrittäjät tulevat yhteisöön monista eri syistä. – Yrittäjäyhteisöön liittyminen oli helppoa ja edullista. Jäsenyyden myötä tuli paljon etuja kuten postiosoite, koulutukset, verkostoituminen sekä ”pysyminen ajan hermolla” yrittämisen näkökulmasta, kertoo Milla. Monille on tärkeää, että yrittäjäyhteisö tarjoaa yritystoiminnalle asialliset ja toimivat puitteet. Näin myös Millalle, joka on huomannut keskeisen sijainnin hyödyn sekä juuri remontoitujen tilojen merkityksen.

Yhteistä kaikille on kuitenkin halu verkostoitua ja saada toisten yrittäjien seuraa.

Jo kahvikupin ääressä voi toisilta yrittäjiltä oppia paljon asioita.

– Tarvitsen ihmisiä ympärilleni, edes kahvitauolle juttuseuraksi, toteaa Räikeen Juho.  Hän kertoo huomanneensa jo parissa viikossa yrityksen perustettuaan, ettei kokopäiväinen työskentely yksin kotitoimistossa ei sovi hänelle. Yrittäjäyhteisön kautta Juho kertoo tutustuneensa uusiin ihmisiin ja saaneensa tehdä töitä mukavassa porukassa. Ja vaikka Juho vuokrasikin vastikään Latomolta yritykselleen oman huoneen, on hänelle tärkeää yhä olla mukana yhteisössä. Milla puolestaan opiskelee mediapalvelujen tuottajaksi Savon ammattiopistossa. Koulutuksen suoritustapa on näyttöperusteinen, ja hän tekeekin osan tutkinnon näytöistä Räikee Oy:ssä.

Lisää yrittäjiä mahtuu mukaan

Yrittäjät toivovat lisää ”kollegoita” mukaan yhteisöön. Milla selventää, että vaikka yhteisössä on tällä hetkellä ihan mukavasti jäseniä, harva kuitenkaan tekee töitä paikan päällä, joten uusien ”työkaverien” saaminen alasta riippumatta ei olisi pahitteeksi. -Toisaalta nyt täällä on todella hyvä työrauha.

Juho vinkkaa, että yrittäjäyhteisö sopii sellaiseen yritystoimintaan, joka ei vaadi paljon kalustoa ja omaa tilaa. Parhaimmillaan yrittäjäyhteisössä pääsee tekemään töitä jonkun kanssa yhdessä tai voi monin tavoin hyötyä yhteisössä mukana olevien yrittäjien laajasta osaamiskirjosta. – Kahvikupin ääressä on tullut opittua paljon asioita, Juho toteaa. Noppa Cleanin Arttu lisää vielä toivovansa yrittäjäyhteisöön ihmisiä, joilla on oikeasti into ja halu toimia yrittäjänä ja näyttää myös tätä halua muille jokapäiväisellä tekemisellään.

Erityisesti alkavan yrityksen tärkeimpiä menestystekijöitä on verkostoituminen. Kukaan ei pysty kaikkeen yksin. Kannattaa rohkeasti lähteä tekemään asioita yhdessä! -Juho

Voin suositella liittymistä yrittäjäyhteisöön jo nyt, vaikka olen vasta viikon kerennyt yhteisössä olla! Loistavat tilat ja näkee että oikeasti yritetään luoda kunnon yhteisöä! -Arttu

Suosittelen yhteisöä lämpimästi kaikille, jotka edes harkitsevat yrityksen perustamista. –Milla

 

Pieksämäen yrittäjäyhteisö=Hub76100

– viihtyisä 50 neliömetrin maisemakonttori, jossa viisi työpistettä

– langaton verkkoyhteys, tulostin, kopiokone

– tauko-, sosiaali- ja neuvottelutilat

– hankkeen koulutukset, valmennukset, tuki

– jäsenmaksu 50 euroa/vuosi (sisältää kaiken edellä mainitun)

– facebook: hub76100

Kirjoittanut Teija Skyttä

Kirjoittaja toimii Pieksämäen yrittäjäyhteisö – HUB76100 -hankkeen projektipäällikkönä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.