Maailmat yhdistyvät pelien kautta
14.12.2017Pelaaminen ja pelit voivat olla muutakin kuin vapaa-ajan harrastus. Pelejä ja pelillistämistä käytetään maailmalla opetuksen välineenä tai osallistamisen keinona. Pelejä pelataan yhdessä paikallisesti, Euroopan sekä maailmanlaajuisesti.
Kansainvälisellä Peliviikolla 2017 Kouvolassa järjestettiin peliaiheinen tapahtuma. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun hankkeet esittelivät omaa toimintaansa ja hankkeissa toteutettuja pelejä ja pelillisyyden menetelmiä. Monet hankkeista liittyvät hyvinvoinnin ja terveyden kehittämiseen pelillistämisen kautta.
Käsitykset peleistä ja pelaamisesta ovat yleensä negatiivisia, jotka liittyvät huonoon koulumenestykseen, peliriippuvuuteen tai sosiaalisten taitojen puuttumiseen. Tämä on yksi syy, minkä takia kansainvälistä Peliviikkoa vietetään. Tarkoituksena on avata pelimaailmaa asiasta tietämättömille. Pelit kehittävät refleksejä sekä kielitaitoa, ja moninpeleissä tiimityötaidot ovat tarpeen.
Kilpapelaaminen ei ole mikään pieni juttu
Pelaajat muodostavat yhteisön ja pelaaminen on laajalle ylettyvä verkostoitumisen muoto. Kilpaurheilu eli eSports on maailmanlaajuinen ilmiö – joukkueita ja faneja löytyy ympäri maailmaa. Pelaajat kamppailevat toisiaan vastaan erilaisissa strategiaa, refleksejä ja tiimityötä vaativissa peleissä.
Maailmanmestaruuskisoissa ja yleensäkin eSportsissa liikkuu paljon rahaa, puhutaan jopa sadoista miljoonista dollareista. Kilpapelaajille on myös myönnetty urheiluviisumeita turnauksiin. Overwatch-pelissä järjestettiin maailmanmestaruuskisat vuosina 2016 ja 2017. Myös Suomella oli oma joukkue mukana kamppailussa. Vuoden 2017 maailmanmestaruuskisoissa voittajien kesken jaettiin palkintorahoja 360 000 dollarin edestä.
Pelejä voi myös katsoa
Twitch.tv on suoratoisto- eli streamauspalvelu, missä pelaajat näyttävät omaa pelaamistaan katsojille. Tapahtumien järjestäjät voivat streamata esimerkiksi Twitch.tv:n tai YouTuben kautta peliturnauksia, ja yksittäiset henkilöt omaa henkilökohtaista pelaamistaan.
Pelien nopeat läpipeluut eli speedrunit ovat myös suosittua katseltavaa. Speedrunien tarkoitus on läpäistä peli mahdollisimman nopeasti läpi tiettyjen sääntöjen mukaisesti. Sääntöihin voi kuulua esimerkiksi kaikkien salaisuuksien löytäminen pelissä tai se, ettei pelissä esiintyviä ohjelmointivirheitä eli bugeja, saa hyödyntää läpipeluussa.
GDQ (Games Done Quick) on muutaman kerran vuodessa järjestettävä tapahtuma, jossa vapaaehtoisia speedrun-pelaajia kutsutaan pelaamaan pelejä, ja streamin katsojat voivat lähettää lahjoituksia tapahtuman aikana. Lahjoituksia kerätään erilaisille hyvinvointijärjestöille. Rahankeräyksessä saavutettiin uusi ennätys vuonna 2017, kun kerätty summa ylitti kaksi miljoonaa dollaria.
Mitä pelit tuovat tulevaisuudessa?
Pelien arvostus on noussut ja nykyään pelaaminen ei kuulu vain alan harrastajille. Pelit ovat paremmin saatavilla kuin koskaan ennen ja jokaiselle löytyy jotakin. On kiinnostavaa nähdä, miten esimerkiksi viihdepelejä voidaan hyödyntää oppimisessa tai hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.
Oli kyseessä ajanviete, hyötykäyttö tai rahan tekeminen, yksi asia on varma: Pelaaminen tulee olemaan osa yhteiskuntaamme vielä kauan. Ehkä tulevaisuudessa maiden väliset konfliktitkin hoidetaan tietokonepelissä; ken tietää?