Uutta muotoa opintoihin

Korkea-asteen oppisopimustyyppiselle tutkintokoulutukselle voisi olla tulevaisuudessa paikkansa koulutuksen kentässä. Euroopassa laajalti käytössä olevasta korkea-asteen oppisopimusmallista kerätyt kokemukset puhuvat puolesta ja vastaan. Digitalisaation myötä vahvemmin työelämään integroitu malli olisi Suomessakin mahdollisempi toteuttaa, mutta uuden toimintamallin käynnistäminen vaatii resursseja koulutukselta sekä työelämän edustajilta. Tärkeintä olisi varmistaa, että koulutuksen muodosta riippumatta opiskelija saa lähtökohtaisesti samat tiedolliset lähtökohdat työelämää varten.  

Majoitus- ja ravitsemisala on kärsinyt henkilöstövajeesta jo pidemmän aikaa. Alan veto- ja pitovoima kärsivät koronavaikutuksista edelleen. Työelämän tarpeet muuttuvat, ja koulutuksen on pystyttävä vastaamaan murrokseen sekä sisältöjen että opetuksen muotojen muutoksella.

Joustavia koulutusmalleja matkailu- ja ravitsemisalan työntekijöiden osaamisen kehittämiseen Etelä-Savossa-hankkeessa (Joko) on tarkoituksena luoda koulutusmalli, joka sitoo yhteen työelämän, tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä korkea-asteen ja toisen asteen koulutuksen.  Osana selvitystyötä tutustuimme vuonna 2009 käynnistettyyn kokeiluun korkea-asteen oppisopimustyyppisestä täydennyskoulutuksen mallista sekä Euroopassa annettavaan korkea-asteen oppisopimuskoulutukseen.

Halusimme kerätä tietoa aiemmista kokemuksista, jotta voisimme arvioida, olisiko korkea-asteen tutkintoon johtavia opintoja tulevaisuudessa mahdollista suorittaa oppisopimustyyppisesti työelämään integroituna.

Oppisopimustyyppisen korkea-asteen koulutuksen juuret Suomessa 

Oppisopimuskoulutus Suomessa tapahtuu perinteisesti toisella asteella, ja niissä suoritetaan ammatillista perustutkintokoulutusta. Toisen asteen tutkintoon johtavan koulutuksen suorittaminen oppisopimuksella on ainoa virallinen oppisopimuksenmuoto Suomessa. (Stenvall-Virtanen 2018, 20–21.)

Vuonna 2009 Suomessa käynnistettiin osana aikuiskoulutuksen muutosta opetusministeriön hallinnoimana hankkeistettu kehittämiskokonaisuus korkea-asteen opintojen suorittamisesta oppisopimustyyppisessä täydennyskoulutusmallissa. Malli oli tarkoitettu korkea-asteentutkinnon suorittaneiden lisäkoulutuksen järjestämiseen, jonka tahdottiin vastaavan työelämän jatkuvasti kasvavaan tiedon ja osaamisen tarpeeseen. (Markkula 2014, 5–9.)

Etelä-Savossa tehtiin vuonna 2009 selvitys elinkeinoelämän valmiuksista, tarpeista ja edellytyksistä korkea-asteen oppisopimuskoulutukselle (Helama 2009, 7). Elinkeinoelämän näkemyksen mukaan pelkästään lisäkoulutukseen tarkoitetun korkea-asteen oppisopimustyyppisen ratkaisun käyttöalue olisi liian suppea. Ratkaisun tulisi mahdollistaa erilaisten kelpoisuuksien hankkimisen, muutoskoulutusten sekä tutkinnonosien suorittamisen. (Helama 2009, 20–23.)

Opetusministeriö ohjeisti vuonna 2009, että korkea-asteen oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus toteutetaan työelämälähtöisesti, ja siitä vähintään puolet on toteutettava työpaikalla. Työssäoppimisen ja tietopuolisen opintojen vuorottelun oli mahdollistettava se, että opiskelijan työpanos on lähes jatkuvasti työnantajan käytettävissä. Tarjottavien opintokokonaisuuksien laajuudeksi oli määritelty 30–60 opintopistettä ja saavutettavan osaamisen tason eurooppalaisten tutkintojen viitekehyksessä ammattikorkeakoulun tai alemman korkea-asteen opintoja vastaavaksi. (Markkula 2014, 11–13.)

Korkea-asteen täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia koskevia säädöksiä on muutettu vuonna 2014 vastaamaan kehittynyttä tilannetta ja tukemaan niiden toteuttamista. Muutosten taustalla on ollut edelleen halu vastata nopeasti kehittyvän työympäristön osaamistarpeiden vaikutuksiin sekä jo osaltaan vakiintuneen käytännön tukemiseen. (Stenvall-Virtanen 2018, 8–10.)  

Oppisopimustyyppinen korkea-asteen koulutus Euroopassa

Euroopassa korkea-asteen oppisopimuskoulutusta tarjotaan useammissa maissa, mutta ratkaisuiden muoto ja laajuus vaihtelevat (Stenvall-Virtanen 2018, 22–23). Ranskassa korkea-asteen oppisopimuskoulutusta on toteutettu 1980-luvulta lähtien, ja vuonna 1992 tehdyn lakimuutoksen myötä kokonainen tutkinto on ollut mahdollista suorittaa oppisopimuksella (Markkula 2014, 25). 

Ranskassa suurimpia oppisopimuksen korkea-asteen koulutuksen hyödyntäjiä ovat metalli-, pankki- ja finanssialanyritykset. Oppisopimuskoulutuksessa hankitut korkea-asteen tutkinnot ovat täysin rinnastuvia perinteisesti hankittuihin tutkintoihin, mutta on huomattu, että oppimisen laatu ja oppimistavoitteiden saavuttaminen voivat olla heikompia oppisopimuksessa suorituissa tutkinnoissa.

Italiassa on vuodesta 2016 alkaen voinut suorittaa korkea-asteen opintoja oppisopimuksessa. Suoritettujen tutkintojen määrä ei kuitenkaan ensimmäisten muutaman vuoden aikana ollut merkittävä. Rinnastettavuus perinteisesti hankittuihin tutkintoihin on yhtenevä Ranskan mallin kanssa.

Edellä mainittujen lisäksi oppisopimuskoulutusta korkea-asteelle tarjotaan muun muassa Saksassa, Portugalissa ja Itävallassa sekä Pohjoismaissa. Korkea-asteen oppisopimuskoulutuksen tila vaihtelee eri maiden välillä, mutta intressejä sen kehittämiselle on laajalti. Oppisopimuskoulutuksen kehittämisen läpileikkaavina teemoina eri maissa yhdistyvät työelämäläheisyys, työelämän tarpeet ja vahva sidosryhmäyhteistyö.  (Stenvall-Virtanen 2018, 22–31.)

Kokemuksia korkea-asteen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen alkutaipaleesta Suomessa

Oppisopimustyyppistä korkea-asteen opetusta on tähän mennessä järjestetty pääsääntöisesti korkeakoulututkinnon suorittaneille tarkoitettujen laajempien osaamis- ja erikoitumiskokonaisuuksien kouluttamisessa (Markkula 2014, 11–13 ja Stenvall-Virtanen 2018, 8–10).

Kaikki käytetyt mallit tai niistä saadut kokemukset eivät välttämättä kohdennu tutkintokoulutukseen samalla tavalla, vaikka sen järjestäminen oppisopimustyyppisesti voitaisiinkin nähdä järkevänä. Oppisopimustyyppisen koulutuksen puolesta puhuu se, että opintojen suorittaminen työelämään integroitujen ratkaisun kautta voisi hyödyntää opiskelijaa valmistumaan toivotussa aikataulussa. (Markkula 2014, 61–65.)  

Suomessa kehitetty korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden erikoistumiskoulutuksen malli voisi toimia muiden korkea-asteen opintojen työelämäintegroitujen oppisopimustyyppisten ratkaisuiden pohjana. Haasteena oppisopimustyyppiselle ratkaisulle on käytännöntyön ja teoreettisen tiedon saannin tarkoituksenmukainen jakautuminen sekä riittävä laadukkuus. Yritysten ja koulutusorganisaatioiden vahvan yhteistyön tuloksena tulisi saavuttaa samat tiedot omaava tutkinnon suorittanut yksilö kuin perinteisillä tavoilla tutkintonsa suorittaneet ovat. (Stenvall 2018, 30–31.)

Oppisopimustyyppisen koulutuksen vahvuutena on koettu olevan jatkuva vuoropuhelu eri tahojen välillä. Toiminnan laadukkaaseen käynnistämiseen nähtiin menevän aikaa, kun arvioidaan kaikkien osapuolien osaamista ja tehdään tarvittavaa työnjakoa opetuksen, työpaikka mentorin ja opiskelijan välille. Oppisopimustyyppistä korkea-asteen toimintaa käynnistettäessä on huomioitava, että malli ei välttämättä ole yhdellekään osapuolelle tuttu ja vuoropuhelua eri asioista täytyy käydä aktiivisesti. (Markkula 2014, 29–59.)

Stenvall-Virtanen & Trapp (2018, 32) toteavat, että oppisopimustyyppinen korkea-asteen koulutus voisi toimia tutkintoon johtavassa opetuksessa työelämälähtöisen ja alueellisen tarpeen täyttämisen kehittämisessä. Entistä vahvemmin työelämään integroidut kokonaisuudet auttavat yrityksiä saamaan lähemmäs omaa tarvetta vastaavia henkilöitä. Alueellisesti tarpeeseen tuotetun koulutuksen ja työvoiman merkitys tulevaisuudessa voi merkitä juuri sitä tarvittavaa kasvua, jolla pystytään erottumaan ja saavuttamaan tarvittavaa kilpailuetua.

Huomioita oppisopimustyyppisestä koulutuksesta

Koulutuksen järjestämisen mahdollisuudet digitalisaation ja jatkuvan koulutuksen kehittämisen myötä ovat täysin eri tasolla kuin vuonna 2009, kun oppisopimustyyppisen korkea-asteen täydennyskoulutuksen kokeiluja lähdettiin tekemään. Kuitenkin perusasiat ammattikorkeakoulun näkökulmasta ovat jokseenkin ennallaan ja hedelmällinen yhteistyö työelämän kanssa on molemminpuolinen vahva tahtotila.

Hankkeen aikana käytyjen keskustelujen perusteella työelämän edustajat olisivat varsin kiinnostuneita oppisopimustyyppisen tutkintoon johtavan korkea-asteen koulutuksen kokonaisuudesta majoitus- ja ravitsemisalalla. Aiemmin kerättyjen kokemusten ja kehittyneen teknologian avulla vahvemmin työelämään integroituneen mallin kehittäminen on selkeästi mahdollisempaa kuin aiemmin.

Yritysten kehittymisen ja uuden tiedon saannin kannalta mahdollisimman työelämä-lähtöisesti toteutetut opintokokonaisuudet voisivat tuoda uutta lisäarvoa liiketoimintaan. Työmäärältään uusien oppisopimustyyppisten tutkintoon johtavien mallien käyttöönotto vaatii enemmän, mutta samalla vuoropuhelu työelämän ja koulutuksen välillä lisääntyy luontaisesti ja mahdollistaa entistä sujuvamman tiedon kulun myös koulutuksen kehittämiseen. Opiskelijan näkökulmasta työllistymisen mahdollisuudet sekä työuralla eteneminen voivat helpottua, jolloin oppisopimustyyppisellä tutkintoon johtavalla koulutuksella voisi olla vaikutusta myös opiskelijamäärään tulevaisuuden restonomi koulutuksessa.  

Oppisopimustyyppisen tutkintoon johtavan restonomikoulutuksen tulevaisuus on riippuvainen monista asioista. Mallin tuottaminen vaatii vahvaa toimijoiden välistä yhteistyötä sekä kärsivällisyyttä. Majoitus- ja ravitsemisalalla vallitsevan työllisyystilanteen sekä työelämän muutoksen huomioiden, uudet koulutusjärjestelyt olisivat varmasti tervetulleita vauhdittamaan alan kehittymistä sekä henkilöstön saatavuutta.   

Joustavia koulutusmalleja matkailu- ja ravitsemisalan työntekijöiden osaamisen kehittämiseen Etelä-Savossa -hankkeessa pyritään vastaamaan alan tulevaisuuden osaamistarpeisiin tuottamalla uusia koulutusmalleja sekä kehittää jatkuvaa oppimista.

Joustavia koulutusmalleja matkailu- ja ravitsemisalan työntekijöiden osaamisen kehittämiseen Etelä-Savossa – Xamk

Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.

Lähteet

Markkula, A. 2014. Oppisopimustyyppinen koulutus. Kokemuksia Etelä-Suomen ammattikorkeakouluista. Metropolia ammattikorkeakoulu. PDF-Dokumentti. Saatavissa: https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=&ved=2ahUKEwjgmLj749eDAxWmIhAIHaQsBqQQFnoECBsQAQ&url=https%3A%2F%2Fwiki.metropolia.fi%2Fdownload%2Fattachments%2F103255024%2FOppisopimustyyppinen_koulutus-web.pdf%3Fversion%3D3%26modificationDate%3D1421425177000%26api%3Dv2&usg=AOvVaw0ek2E-QCt5gv-kiA1dIG2C&opi=89978449. [Viitattu 12.1.2024].

Helama, H. & Piispanen, S. 2009. Oppisopimus korkea-asteen koulutukseen Etelä-Savossa. Helsingin Yliopisto Ruralia-instituutti. PDF-Dokumentti. Saatavissa: https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/475e5433-ae56-4123-9079-3481193a4c9f/content. [Viitattu 17.1.2024]. 

Stenvall-Virtanen s. & Trapp H. 2018. Oppisopimustyyppinen koulutus korkeakoulutettujen osaamisen kehittämisessä. Turun Yliopisto Brahea-keskus. WWW-Dokumentti. Saatavissa: Oppisopimustyyppinen koulutus korkeakoulutettujen osaamisen kehittämisessä – UTU Research Portal – UTU Research Portal. [Viitattu 10.2.2024]