Miten työttömiä tulisi aktivoida?

Työttömien aktivointitoimet ovat olleet julkisuudessa vilkkaan keskustelun kohteena kesästä 2017 lähtien.

Esillä on ollut niin Työvoima- ja elinkeinotoimistojen (TE-toimistot) hankalaksi koettu heinäkuinen sähköisten palvelujen uudistus kuin työhaluttomuuskin, kun ”ideologiseksi työttömäksi” itseään kutsuvan Ossi Nymanin kirja Röyhkeys syksyllä ilmestyi. 19.12.2017 eduskunta hyväksyi 2018 alussa voimaan tulleen ns. työttömyysturvan aktiivimallin, jonka purkamiseksi kansalaisadressi keräsi viikossa yli 60 000 kannatusilmoitusta.

Työttömiin kohdistuvaan lainsäädäntöön ja työllistämispalveluiden käytäntöihin tehdään jatkuvasti muutoksia, joissa voidaan nähdä olevan takana pitkälti poliittiset linjanvedot; onhan työttömien aktivointi aina yhteiskuntapolitiikkaa, erityisesti talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikkaa, kuten Karjalainen ja Keskitalo toteavat kirjassa Kaikki työuralle (2013, 8).

Aktiivisuus ja vastikkeellisuus

Nykyisessä työllisyyspoliittisessa keskustelussa ja päätöksenteossa Suomessa kuin muuallakin EU:ssa ovat vallalla aktiivisuus ja vastikkeellisuus. Suomessa aktiivipolitiikan mukaisten, systemaattisten lainsäädäntöuudistusten alkaminen ajoittuu Julkusen (2013, 37) mukaan 1990-luvun laman jälkeiseen aikaan, jolloin Suomi liittyi EU:hun ja alkoi noudattaa sen työllisyyspolitiikan ja sosiaaliturvan aktivoinnin linjauksia. Työn ja sosiaaliturvan välisiä suhteita alettiin arvioida uudelleen ja lainsäädäntöön ja etuusjärjestelmään on siitä lähtien tehty systemaattisesti työttömien velvollisuuksia ja sanktioita lisääviä uudistuksia.

Huoli korkean ja pitkittyneen työttömyyden aiheuttamista kustannuksista yhteiskunnan talouteen johti valtion työvoimapalveluiden ja kuntien sosiaalitoimen välisen vastuun ja rahoituksen jaon uudelleenmäärittämiseen ja siten työvoimapolitiikan ja sosiaalipolitiikan integroitumiseen. Julkusen (2006, 207-208) ja Keskitalon (2013, 50) mukaan se on merkinnyt työttömyys- ja toimeentuloturvan ehtojen, työllistymisvelvoitteiden ja tukipalveluiden yhdistymistä osana palvelujärjestelmän muuttamista aktiivisempaan suuntaan. Uudistukset ovat samalla merkinneet suuntausta muuttaa sosiaalietuuksia vastikkeellisiksi.

Hallituksen toimien työttömien etuuksien muuttamiseksi vastikkeellisiksi ja aktivoitumista edellyttäviksi sekä sanktioiden käyttämisellä osana aktivointitoimia voidaan siis sanoa olevan selkeä jatkumo kohti aktiivista työvoimapolitiikkaa. Mutta samalla hallituksen toimiin sisältyy näkemys siitä, että työtön etsii aktiivisemmin töitä, jos hänellä on pelko työttömyysturvan heikentymisestä.

Mikä on yksilön oma vastuu?

Ossi Nymanin työmarkkinatuen nostaminen osoittamalla haluttomuutta ottaa työtä tai koulutusta vastaan tuomittiin julkisessa keskustelussa yleisesti. Mutta onko oikeutettua perustaa työttömiin kohdistuvat aktivointitoimet pelkästään näkemykselle työttömien työmarkkinoilla harjoittaman virheellisen toiminnan tulokseksi ja oman aktiivisen työmarkkina-aseman parantamisen laiminlyönniksi, kuten Kari Hiltunen pro gradu -työssään (2016) kysyy?

Työttömien mahdollisuudet ja halut parantaa tilannettaan ovat erilaisia, kuten Ossi Nymanin tapaus osoittaa. Työn puutetta ei pidä nähdä vain yksilön henkilökohtaiseksi ominaisuudeksi eikä tehostuneita työnvälitystoimia pidä tehdä vain organisaatiolähtöisesti ottamatta riittävästi huomioon TE-toimistojen asiakkaiden erilaisuutta.

Ely-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintopalveluja tuottavan Keha-keskuksen mukaan noin 10 prosentilla asiakkaista oli ollut ongelmia kesällä työvoimatoimiston uusien sähköisten palvelujen käytössä. Etenkin palvelutarpeen arvioinnin ja työllistymissuunnitelman teko verkossa koettiin hankalaksi, ja jos näitä ei saa ajoissa tehdyksi, katkeaa työnhaku ja työttömyyskorvaus. Mistään vähäpätöisistä ongelmista ei ole kyse, sillä eduskunnan oikeusasiamiehelle tehtiin noin 30 kantelua heinä-syyskuussa TE-toimistojen toiminnasta. (Mansikka 24.10.2017).

Työttömyysturvan aktiivimalli on aiheuttanut työmarkkinajärjestöjä myöten huolta siitä, että työttömät eivät pelkästään itse voi vaikuttaa työn puuttuessa siihen, täyttyykö aktivointivelvoite aina kolmen kuukauden välein ilman että työttömyysturvaa leikataan. Työvoimaa – eli virallisesti ”työttömiä työnhakijoita” – myös katoaa tilastoista kiihtyneellä vauhdilla. Osa on saattanut saada työpaikan niin, että tietoa ei ole viranomaisilla. Mutta suuri osa heistä on jättäytynyt ulos ”aktivoitavien” piiristä; näin raportoi Työ- ja elinkeinoministeriö itse (TEM-analyyseja 79/2017).

Palvelujen yksilöllisyyttä lisättävä

Miten työttömiä sitten tulisi aktivoida? Koska työttömien aktivointi on myös yhteiskunta- ja sosiaalipolitiikkaa, tulisi Julkusen (2013, 35, 38) mukaan tuoda työhön suuntautumisen korostamisessa esiin enemmän sosiaalisia painotuksia ja sitä kautta sosiaalipoliittisen ajattelun mukanaan tuomaa laaja-alaisuutta.

Aktiivisen työvoimapolitiikan ja aktiivisen sosiaalipolitiikan yhteisenä tavoitteena tulee olla polkujen ja valmiuksien luominen työmarkkinoille ja normaalielämän rutiineihin. Työttömien palveluvalikoimaa on kehitettävä uudenlaisen työnjaon ja yhteistyön myötä ja lisätä palvelujen yksilöllisyyttä. Sosiaalityön roolia on kasvatettava aktivointitoimissa. (Julkunen 2013, 35-38.)

Ratkaisu ei yksinomaan ole osallistava sosiaaliturva tai Ossi Nymaninkin peräänkuuluttama perustulo, kuten Hiilamo (2014) toteaa. Työ ja ammatti ovat tärkeä osa identiteettiä, hyvinvointia ja osallisuutta yhteiskunnassa, kuten Jaana Savolainen korostaa Helsingin Sanomien kolumnissaan 22.10.2017. Hänen mukaansa yhteiskunnallisessa keskustelussa tulisi enemmän korostaa työtä ihmisen oikeutena eikä vain pakkona. Hän heittääkin esiin ajatuksen siitä, että TE-toimistot työttömien toiminnan kontrolloimisen sijasta suuntautuisivatkin enemmän toimimaan asiakaslähtöisellä palveluperiaatteella ”miten voisimme paremmin auttaa sinua löytämään itsellesi merkityksellistä työtä”?

Lähteet:

Aktiivinen työvoima- ja sosiaalipolitiikka, tiivistelmä. Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiö. Saatavissa: http://www.eurofound.europa.eu/pubdocs/2002/53/fi/1/ef0253fi.pdf

Hiilamo Heikki 2014. Voisiko osallistava sosiaaliturva lisätä osallisuutta? Yhteiskuntapolitiikka 1/2014.

Hiltunen Kari  2016. Työttömien aktivointipolitikka Suomessa 2010-luvulla. Pro gradu Tampereen Yliopisto. Saatavissa: https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/99392/GRADU-1466516921.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Julkunen Raija 2013. Aktivointipolitiikka hyvinvointivaltion paradigman muutoksena. Kirjassa. Kaikki työuralle! Työttömien aktiivipolitiikkaa Suomessa. (toim. Karjalainen V. ja Keskitalo E.) Juvenes Tampere. Saatavissa: http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/104433/URN_ISBN_978-952-245-888-9.pdf?sequence=1

Julkunen Raija 2006. Kuka vastaa? Hyvinvointivaltion rajat ja julkinen vastuu. Stakes.

Kansalaisaloite Kumotaan HE124/2017vp Saatavissa: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730