Tiedätkö huomenna, missä olet?

Satelliittinavigointi on meille jokaiselle tuttu käsite tavalla tai toisella. Autoissamme on navigaattorit, samoin veneissämme. Kännyköissämme on kartat ja navigointiohjelmat. Apukeinoja sijaintimme selvittämiseen on enemmän kuin tarpeeksi.

Olemme niin tottuneita niihin, että oma taitomme ”etsiä itsemme” lienee jo surkastumassa. Luottomme elektroniikkaan on vankkumaton. Kaikki hyvin – vai onko sittenkään?

Ennen vuotta 2000 tilanne oli toinen. GT-karttasarja löytyi jokaisesta autosta, ja niitä pyöriteltiin ahkerasti suuntaan jos toiseenkin. Yleensä löydettiin perille. Veneilijät käyttivät paperisia merikortteja ja kompassia soveltaen vuosisatoja vanhoja navigointioppeja hyvällä menestyksellä.

Tarkka navigointi edellytti hieman vaivaa ja ymmärrystä sekä koordinaatiokykyä maiseman ja kartalle piirrettyjen kuvioiden yhteensovittamiseksi. Kipparinlakki oli arvossaan, ja aito parrakas merikarhu koettiin maailmankansalaiseksi, joka vie meidät tarvittaessa vaikka maailman ääriin.

GPS:n (amerikkalainen versio satelliittinavigointijärjestelmästä) alkuaikoina 1990-luvulla sitä häirittiin ajoittain tarkoituksellisesti niin sanotulla SA-komponentilla (Selective Availability). Perusteena oli USA:n kansallinen turvallisuus. Vieraan vallan ei haluttu kohdistavan mahdollisia hyökkäyksiään liian tarkasti. Tämä häirintä lopetettiin tarpeettomana vuonna 2000, ja sen jälkeen GPS-laitteet ovat ilmaisseet sijaintinsa suhteellisen tarkasti.

Muita vastaavia järjestelmiä ovat  eurooppalainen Galileo, venäläinen Glonass ja kiinalainen BeyDou. Japanilla on GPS-järjestelmää tukeva ja tarkentava systeeminsä (QZSS) ja Intialla omansa (IRNSS).

Useimmat nykypäivän mobiililaitteet (kännykät, tabletit, navigaattorit jne.) pystyvät tarvittaessa tukeutumaan useampiin näistä järjestelmistä varmistaen siten sijaintitarkkuutensa. Kaikki siis hyvin, vai onko?

”Kaikki munat samassa korissa” on yleisesti tunnettu suuren riskin toimintamalli. Niin myös tässä tapauksessa. Viime aikoina satelliittinavigointijärjestelmiä on häiritty eri puolilla maailmaa eri syistä. Käytännössä vaihtoehtoja on kaksi: yksityisten henkilöiden helposti hankittavilla häirintälaitteilla toteuttama, kiusanteoksi luokiteltava, ilkivalta tai militarististen organisaatioiden tietoisesti kohdistama alueellinen häirintä

Olipa häirinnän lähde mikä tahansa, se aiheuttaa loppukäyttäjälle pienempiä ja suurempia haasteita. Yksityishenkilöille se saattaa merkitä autonavigaattorin opastuksen suurtakin virheellisyyttä, veneilijälle mahdollisesti täydellistä ”kartalta putoamista”, marjastajalla metsässä eksymistä. Kaupallisia toimijoita häirintä saattaa kurittaa vieläkin ankarammin, mahdollisesti jopa koko elinkeinotoiminnan vaarantumisen muodossa.

On mahdollista, että häirintä jatkuu pitkään ja sen kanssa on opittava elämään. Toisaalta se merkitsee, että perinteiset navigointimenetelmät on herätettävä henkiin.

Kartta ja kompassi ovat ainoat ”kaatumattomat” järjestelmät, joihin voi luottaa. Edellytyksenä on tietenkin, että niitä osataan käyttää. Veneilypiireissä asia on jo tiedostettu, ja suuri osa veneilijöistä on tähänkin asti pitänyt kartanlukutaitonsa kohtuullisena, vaikka elektronisia apuvälineitä käyttävätkin.